virtuaalihevonen

AH Oskari KTK II (R)


pää- ja rakennekuva © KK

virallinen nimi AH Oskari syntynyt 15.11.2011
rekisterinumero VH12-018-0106 ikääntyminen oma, 3v 15.11.11, 4v 01.12.11
kutsumanimi Oskari kasvattaja aksu (VRL-00164)
rotu suomenhevonen omistaja aksu (VRL-00164)
sukupuoli ori kotitalli VT Atlas
säkäkorkeus 153cm
väri, merkit prt, ohrs, llsi, ahv, mtj vsk koulutustaso ko. helppo A - re. 100cm
Oskari on luonteeltaan melkoisen lupsakka ori, joka on selkeästi kiinnostunut ympäristön tapahtumista ja on varsin seurallinen kaveri. Oskari myöskin työskentelee mielellään eikä oriin lupsakka ja rento perusluonne ole millään tapaa luettavissa laiskuutena.

Ratsuna Oskari on vanhempiensa tapaan hieman vaativampi, eikä selkään voi laittaa ketä tahansa.
Esteillä Oskarista löytyy yllättävän paljon vauhtia, mitä ei oriista uskoisi kun sitä peruspäivänä seurailee. Ori on varma itsestään, eikä erityisemmin ole ikinä jäänyt ihmettelemään erikoisempia esteitäkään.
Kouluradoille Oskari on näyttävyytensä ja liikkeidensä puolesta ihan omiaan. Työmotivaatiolla ja esimerkillisellä oppimiskyvyllä varustettu ori onkin edennyt nopeasti helpon A:n tasolle ja haaveissa olisikin saada orista kisakaveri vaativaan B:hen.

VIR MVA Ch Jalmari Luned
vprt, 155cm

KTK I (R), SIH-I
Sananlasku
prt, 159cm
Lounan Nisse Ajoksen Viljami
Hissun Ilona
Pikku-Pirkko Aika-Eemeli
Ainokainen
Vinkas
vprt, 161cm
Vikkeri Kuriiri
Pikku-Onnetar
Elviiri Elohiiri
Pihla
Miina-Maija
rt, 160cm
KTK III
Antti-Kristian
rtkm, 161cm
YLA2, SLA-II
Härski Hartikainen Komea-Seppo
Harras
Kauhistus Kaarlo
Lennu-Leena
Ch Sesilja
hprn, 155cm
KTK II, YLA2, SLA-I,
KRJ III, VVJ III
Ukko-Pekka Hurjailija
Pollarin Tytär
Sanja Petteri Poika
Nukkumatin Rinsessa
Isä Jalmari Luned on kuumakalleratsu, joka on kantakirjattu I-palkinnolla ratsusuunnalle. Sosiaalinen ori on keräillyt muutamia sijoituksia koulu-, este- ja kenttäkilpailuista. Ori on käynyt Siljan suomalaisten irtohypytystilaisuudessa arvioitavana ja palkittiin I-palkinnolla hyvällä arvostelulla. Jalmari jatkaa vielä kilpailu-uraansa.

Ii. Sananlasku oli utelias ja kuumaverinen punaraudikko, joka ei pitänyt käskyttämisestä ja piti karkureissuista. Ihmisen seurassa välillä riehakkaaksikin ryhtynyt ori saattoi olla hyvinkin itsepäinen ja varsin ovela kaveri. Kuuma ja hieman arvaamaton ratsu ehti kilpailu-uransa aikana kerätä ERJ:n kilpailuista 52 sijoitusta.

Ie. Vinkas oli todella sosiaalinen tamma, joka saattoi heittäytyä hyvinkin mustasukkaiseksi. Ratsuna tamma oli toista maata kuin maasta käsin, Vinkas oli helposti kuumuva ja esteillä kova vauhti kostautui välillä putoavina puomeina. Tamma keräsi kisauransa aikana 53 sijoitusta ERJ:n kilpailuista.

Iii. Lounan Nisse teki nuoruusvuotensa työhevosena, josta se myytiin tavoitteelliselle kouluratsastajalle. Nisse näyttikin piilevät kykynsä lajissa ja kahmi sijoituksia kilpailuista. Toisen palkinnon rautias kantakirjaori oli luonteeltaan hellyydenkipeä herrasmies.
Iie. Pikku-Pirkko oli tummanrautias kipakka pienhevostamma, joka menestyi koulu- ja estekenttien lisäksi näyttelyissä.

Iei. Vikkeri oli kuuma ratsu, mutta keräsi sijoituksia nopeiden ja tiukkojen reittivalintojen avulla.
Iee. Elviiri oli yleisratsu, jonka suosikkipuuhaa oli tiputella pienempiä lapsia selästään. Huippuvuosinaan Elviiri hallitsi lähiseudun kisakenttiä sekä koulu- ja estemestaruuksia. Vanhemmalla iällä tamma opetettiin myös ajolle.

Iiii. Ajoksen Viljami oli kiivaanlainen liinakko kantakirjaori, joka toimi työhevosena. Oriin jälkeläisistä suurin osa on monitoimihevosia.
Iiie. Hissun Ilona oli ruunikko kaunotar ja suosittu jalostustamma. Kiltti ja lempeä toisen kantakirjapalkinnon tamma kuoli ähkyyn 8-vuotiaana ja ehti saada kolme jälkeläistä.
Iiei. Aika-Eemeli oli suurikokoinen ja raskasrakenteinen kimo, joka eli yli 30-vuotiaaksi ja pysyi terveenä koko elämänsä. Vanhemmiten leppoisa ja rauhallinen ori kilpaili menestyksekkäästi valjakkoajossa.
Iiee. Ainokainen oli nimensä mukaisesti emänsä ainoa jälkeläinen - tamman emä kuoli kohtutulehduksen takia heti synnytyksen jälkeen. Kolmannelle palkinnolle kantakirjattu kuvankaunis tamma menestyi näyttelyissä ja estekilpailuissa, mutta jätti jälkeensä vain yhden varsan.

Ieii. Kuriiri oli tunnettu ja paljon käytetty siitosori, joka ruunattiin 9-vuotiaana käsittelyvaikeuksien takia. Oriin jälkeläiset ovat näyttäneet taitonsa useassa lajissa.
Ieie. Pikku-Onnetar loukkasi jalkansa 4-vuotiaana ja toimi sen jälkeen ratsastuskoulun ratsuna ja vammaisratsuna.
Ieei. Elohiiri oli komea pienhevonen, joka toimi monitoimiratsuna ratsastuskoulussa. Ori oli 15-vuotias kun lähikylän kouluttaja huomasi oriin piilevät kyvyt ja Elohiiri ehti sijoittua Suomen Cupissa ennen eläkepäiviään.
Ieee. Pihlan repertuaarissa oli kaikki huonot tallitavat, eikä tamma arastellut käyttää niitä. Pukittelut ja ryöstöt olivat normaalimenoa, eikä maahan selälleen heittäytyminenkään ollut harvinaista. Pikkukisoissa tamma voitti muutaman esteluokan.

Emä Miina-Maija on varsinainen kaunotar, jolla on välillä omat diivapäivänsä. Valkotukkainen tyttö on kantakirjattu III-palkinnolla. Hieman vaativammat ratsun ominaisuudet omaava Miina on kerännyt useita sijoituksia koulu-, este- ja kenttäkilpailuista.

Ei. Antti-Kristian,on Kainuussa syntynyt kimo ratsuori, jonka kilpailusuoritukset puhuvat puolestaan: kymmeniä sijoituksia esteratsastuksesta aina 120cm korkeuksiin ja useita suorituksia koulukisoista helppo A-tasolla. Kenttää ori on starttaillut useaan otteeseen CCI/CIC* tasolla.

Ee. Sesilja on kaunis hopeanruunikko tamma, joka on kerännyt useita palkintoja: SLA I, Champion -arvonimi, KTK-II, YLA2, KRJ-III, III-palkinto rotunäyttelyssä, kymmeniä sijoituksia este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa... Miinan äitimuori on tosiaan mainetta niittänyt.

Eii. Härski Hartikainen on mustankimo komea työhevonen Kainuusta. Jota myöskin tämän poika kovasti muistuttaa. Härski Hartikainen on jo kuollut vanhuuteen ja jätti jälkeensä kolme varsaa.
Eei. Ukko-Pekka voitti nuorten Suomenhevosten laatuarvostelun ja sen jälkeen punaruunikko ori on pärjännyt estekilpailuissa kansallisellakin tasolla.
Eee. Sanja kilpaili kansallisella tasolla kenttäratsastuksessa, mutta tamman ura katkesi loukkaantumiseen. Loukkaantumisensa jälkeen tamma on toiminut lasten ratsuna ja jalostushevosena.

Eiii. Komea-Seppo oli rautias työhevosori, jonka kehuttiin vetäneen suuria kuormia vaikea kulkuisessa maastossa kompuroimatta ja ilman vastaväitteitä. Komea-Sepon ainut jälkeläinen on Härski Hartikainen.
Eiie. Harras oli kimo tamma, joka oli puheitten mukaan ahkera, mutta oman arvonsa tunteva hevonen, joka luotti vain harvoihin. Tamman ainut jälkeläinen on Härski-Hartikainen.
Eeii. Hurjailija menestyi kansallisilla este- ja kouluradoilla ja saavutti aikanaan mm. Suomenhevosten SM-kultaa kahtena peräkkäisenä vuonna ja Suomenratsujen kansallisen esteratsastuskilpailun pronssia. Näiden lisäksi kimo ori on kerännyt myös monia sijoituksia alue- ja kansallisista kilpailuista.
Eeei. Petteri Poika on I-palkinnon rautias kantakirjaori, joka kilpaili aikanaan vaativa B-tasolla. Oriilla on vain muutamia jälkeläisiä.

JÄLKELÄISET

syntynyt skp. nimi emä tulokset

KILPAILUKALENTERI

ESTERATSASTUS (ERJ)

06.03.12 Hurme; 100cm; 14/40
05.03.12
Naquila; 90cm; 48/50
05.03.12
Hurme; 100cm; 22/40
04.03.12
Naquila; 90cm; 46/50
04.03.12
Hurme; 100cm; 36/40

29.02.12 ERJ Cup; 100cm; 79/252
29.02.12
ERJ Cup; 90cm; 31/194

ESTERATSASTUS (VSHK)
8 sijoitusta (1xVSHK Cup)

29.02.12 VSHK Cup; 100cm; 55/89
29.02.12
VSHK Cup; 90cm; 2/70
19.02.12
Kosto&Hiprakka; 100cm; 11/57
19.02.12
Kosto&Hiprakka; 90cm; 9/43
18.02.12
Kosto&Hiprakka; 100cm; 34/57
18.02.12
Kosto&Hiprakka; 90cm; 42/43
17.02.12
Kosto&Hiprakka; 100cm; 41/57
17.02.12
Kosto&Hiprakka; 90cm; 9/43
16.02.12
Kosto&Hiprakka; 100cm; 27/57
16.02.12
Kosto&Hiprakka; 90cm; 2/43
15.02.12
Kosto&Hiprakka; 100cm; 25/57
15.02.12
Kosto&Hiprakka; 90cm; 35/43
14.02.12
Kosto&Hiprakka; 100cm; 24/57
14.02.12
Kosto&Hiprakka; 90cm; 6/43
13.02.12
Kosto&Hiprakka; 100cm; 5/57
13.02.12
Kosto&Hiprakka; 90cm; 3/43

31.01.12 VSHK Cup; 100cm; 37/108
31.01.12
VSHK Cup; 90cm; 82/85

31.12.11 VSHK Cup; 100cm; 27/96
31.12.11
VSHK Cup; 90cm; 63/77
30.12.11
Hiprakka; 100cm; 27/44
30.12.11
Hiprakka; 90cm; 13/37
29.12.11
Hiprakka; 100cm; 38/44
29.12.11
Hiprakka; 90cm; 27/37
28.12.11
Hiprakka; 100cm; 34/44
28.12.11
Hiprakka; 90cm; 15/37
27.12.11
Hiprakka; 100cm; 41/44
27.12.11
Hiprakka; 90cm; 1/37
26.12.11
Hiprakka; 100cm; 19/44
26.12.11
Hiprakka; 90cm; 11/37
25.12.11
Hiprakka; 100cm; 41/44
25.12.11
Hiprakka; 90cm; 29/37
24.12.11
Hiprakka; 100cm; 39/44
24.12.11
Hiprakka; 90cm; 4/37
23.12.11
Hiprakka; 100cm; 24/44
23.12.11
Hiprakka; 90cm; 32/37
22.12.11
Hiprakka; 100cm; 10/44
22.12.11
Hiprakka; 90cm; 4/37
21.12.11
Hiprakka; 100cm; 14/44
21.12.11
Hiprakka; 90cm; 26/37

30.11.11 VSHK Cup; 100cm; 10/71
30.11.11
VSHK Cup; 90cm; 46/67

KOULURATSASTUS (KRJ)

30.11.11 KRJ Cup; helppo A; 270/391
30.11.11
KRJ Cup; helppo B; 324/344

KOULURATSASTUS (VSHK)
1 sijoitus (1xVSHK Cup)

29.02.12 VSHK Cup; helppo A
29.02.12
VSHK Cup; helppo B
19.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo A; 40/70
19.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo B; 48/57
18.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo A; 41/70
18.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo B; 57/57
17.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo A; 13/70
17.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo B; 44/57
16.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo A; 12/70
16.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo B; 36/57
15.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo A; 29/70
15.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo B; 26/57
14.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo A; 65/70
14.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo B; 11/57
13.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo A; 41/70
13.02.12
Kosto&Hiprakka; helppo B; 29/57

31.01.12 VSHK Cup; helppo A; 16/100
31.01.12
VSHK Cup; helppo B; 71/76

30.12.11 VSHK Cup; helppo A; 64/121
30.12.11
VSHK Cup; helppo B; 7/74

30.11.11 VSHK Cup; helppo A; 14/81
30.11.11
VSHK Cup; helppo B; 46/58

KENTTÄRATSASTUS (KERJ)
3 sijoitusta

15.03.12 KERJ Cup; helppo luokka

25.02.12 Lumivuo; helppo luokka; 21/40
24.02.12
Lumivuo; helppo luokka; 38/40
23.02.12
Lumivuo; helppo luokka; 15/40
22.02.12
Lumivuo; helppo luokka; 37/40
21.02.12
Lumivuo; helppo luokka; 18/40
20.02.12
Lumivuo; helppo luokka; 4/40
15.02.12
KERJ Cup; helppo luokka; 79/92

15.01.12 KERJ Cup; helppo luokka; 39/102

31.12.11 Lime; helppo luokka; 16/30
30.12.11
Lime; helppo luokka; 6/30
29.12.11
Lime; helppo luokka; 11/30
28.12.11
Lime; helppo luokka; 6/30
26.12.11
Passau; helppo luokka; 17/50
22.12.11
Krumelur; helppo luokka; 10/44
21.12.11
Taikakuu; helppo luokka; 3/50
21.12.11
Krumelur; helppo luokka; 24/44
20.12.11
Taikakuu; helppo luokka; 45/50
20.12.11
Ravenhook; helppo luokka; 10/32
20.12.11
Krumelur; helppo luokka; 13/44
19.12.11
Taikakuu; helppo luokka; 14/50
19.12.11
Krumelur; helppo luokka; 36/44
18.12.11
Taikakuu; helppo luokka; 36/50
18.12.11
Krumelur; helppo luokka; 3/44
17.12.11
Krumelur; helppo luokka; 20/44
17.12.11
Taikakuu; helppo luokka; 47/50
16.12.11
Taikakuu; helppo luokka; 41/50
15.12.11
KERJ Cup; helppo luokka; 91/92

NÄYTTELYT

NJ
22.01.2012
Taikakuun Kartano; suomenhevosoriit (t. Terhi N.); 6/12, KuMa, JS

MSY
23.04.2012
Micram; rakennekuvattomat (t. Rinsessa): PUN3
09.04.2012
Micram; rakennekuvattomat (t. Tierra): PUN
02.04.2012
Micram; rakennekuvattomat (t. Rinsessa): PUN3
20.03.2012
Micram; rakennekuvattomat suomen(pien)hevoset (t. Sorja): PUN3

rotunäyttelyt
05.02.2012
VSR, suomenhevosten rotunäyttely; aikuiset orit (t. Peppi S.); 21/36, II-palkinto
05.01.2012
VSR, suomenhevosten rotunäyttely; aikuiset orit (t. Ansku); 18/34, II-palkinto

ARVOSTELUTILAISUUDET

05.02.2011 Sh-KTK:n kantakirjaustilaisuus
19 + 18 + 17 + 18 = 72p KTK II
- Hyvät ratsutyypit, hieman avo runko, hieman pysty lapa.
- Hyvä tyyppi, pyöreä runko, aavistuksen pitkä kaula, erittäin ryhdikäs kokonaisuus, kaunis pää, hieman käyrä kinner