Nimi: Biscuit Bishop's Silver Frost
Kutsumanimi: Eemeli
Muita lempinimiä: Emppu, Ee, Elmeri, Hemuli, Peeveli, Eka Vekara
Rotu: kääpiövillakoira (villakoira)
Sukupuoli: uros
Väri: harmaa
Säkäkorkeus: n. 33cm
Paino: n. 5.5kg
Syntymäaika: 12.12.2000
Kasvattaja: Anne Leskinen, Ylöjärvi, Biscuit Bishop's
Omistaja: Anne Leskinen, Ylöjärvi, Biscuit Bishop's
Haltija: Heli Leskinen, Kannus
Eemeli KoiraNetissä
Eemeli muutti minulle Kannukseen elokuussa 2007, opiskelujeni ajaksi opettelemaan uusia asioita, pitämään seuraa ja tekemään minusta pitkästä aikaa koiranomistajan. Tarkoitus oli, että Eemeli lähtee siskolle takaisin kunhan koulu päättyy, mutta näyttää vahvasti siltä että Emppu on tullut jäädäkseen :)
Eemeli on iloinen, vilkas ja koko ajan menossa oleva hurmuriherra. Ihmisten kohdalla melkein ylisosiaalinenkin, Eemeli tykkää olla sylissä ja huomion keskipisteenä.
Toisten koirien kanssa toimeen tullaan vaihtelevasti, riippuen ihan siitä toisesta koirasta. Eemelillä on pienen koiran (=leijonan kokoinen) ego ja sen mukaan sitten edetäänkin.
Parasta Eemelissä on se, että se tykkää harrastaa ihan kaikkea mahdollista! Puuhailu voi olla pellolla juoksemista, lenkkeilyä, tokon vääntämistä tai sohvalla (kainalossa) makailua.
Eemeli on todistanut että vanhatkin koirat oppivat uusia temppuja. Ja PALJON. Minulle tullessaan Eemeli osasi esiintyä kehässä, istua nätisti ja odottaa vähän paikallaankin. Puolentoista vuoden aikana Empun repertuaariin on kerääntynyt tokon alokasluokan liikkeet, osa avoimen luokan liikkeistä, BH:n liikkeet, agilityn perushommat, jäljen ja haun alkeet sekä tietenkin kasa sirkuskoiratemppuja. Hakuillessa Eemeli ilmaisee haukkumalla ja toimii kohtuullisen hyvin myös raunioilla.
u. Biscuit Bishop's Diamond Frost "Pepi"
|
i. FIN MVA Gray-Day's Finger-Print silmät: ok
|
ii. FIN EST LV KANS PL HU MVA V-96-97 Hungarian KlubSieger-98 Super Sonik's Silver Ravel silmät: ok
|
iii. AUS Ch Super Sonik's Silver Classic Touch |
| iie. Elvoer Silver Lining | ||
|
ie. FIN MVA Gray-Day's Philadephia silmät: ok polvet: 0/0
|
iei. FIN MVA Ca-Bryn Heartbeat Of America silmät: ok polvet: 0/0 |
|
|
iee. FIN MVA Apolet American Dream silmät: ok
|
||
|
e. AUS FIN MVA Croodle Born Silver Topaz silmät: ok
|
ei. AUS CH Sharonde Siteto BCN |
eii. Calisa Blue Chip At Sharonde |
| eie. AUS CH Chaninagrey Kahmirah | ||
ee. AUS CH Brittanique Platnm Charm
|
eei. Brittanique Saint Nicolas | |
| eee. Brittanique Platnm Flair |
s. 26.2.2007, e. April Fool's Sun Sussu
u. Private Eye's Corvette
n. Private Eye's Cadillac (ERI, silmät ok, polvet 0/0)
n. Private Eye's Carrera
s. 18.7.2003, e. FIN & LV & RUS & KANS MVA LVV-01 Iness Iz Severnoi Venecii
u. Apprezzato's Bellino Ragazzo (EH)
u. Apprezzato's Piccolo Ragazzo (EH)
s. 9.1.2002, e. Bauble Mintu
n. Tupasvillan Nabila
n. Tupasvillan Nelly
n. Tupasvillan Nettia (JUN1, EH, polvet 0/0)
n. Tupasvillan Nikita (EH, silmät ok, polvet 0/0)
s. 19.12.2001, e. FIN & LV & RUS & KANS MVA LVV-01 Iness Iz Severnoi Venecii
n. FIN & EST & KANS MVA Apprezzato's Correre Lontano (silmät ok, polvet 0/0, PRA prcd B)
n. Apprezzato's Gotogåsagården (PRA prcd A)
n. Apprezzato's Unbelfiore
Koodin vääntänyt Sanna Parviainen, grafiikat yms. tuskaillut Heli Leskinen.
Kaikki sivuston materiaali on tekijänoikeussuojattua ja luvalla käytössä.
Kuvia ei luovuteta virtuaalikennelien käyttöön tai tallini.fi-sivustolle.